Voi tuo hirveä tukahduttava painostava stressi….
Joka pesiytyy kehon joka kolkkaan,eikä me edes huomata sitä. Piiskataan,soimataan ja halveksutaan vaan itseämme lisää… ”jaksaajaksaa, painaapainaa, ei pärjää jos ei paina pitkää päivää paskassa työssä ja vielä varoiksi tehdään ylimäärästä,jos vaikka joku siitä kiittäisi…. Suorita suoritasuorita,teeteetee,puskepuskepuske… HUUUUHJAPUUUH!!!!! Ei ihme,että meidän kehot yskii hiestä ja pää prakaa!!!
Miten ihmeessä meille oikein on käynyt näin ? Osataanko me edes muuta kun suorittaa ? Sitä meille on opetettu jo lapsesta asti. Ole sitä ja tätä,et voi tehdä näin etkä noin,sun täytyy olla tietyn lainen että sut hyväksytään ja niinhän me ollaan tehty,voi pojat niin me ollaan kiltisti tehty! Täällä me kuljetaan mustina möykkyinä,aistit suljettuina,kehoistamme ja luonnosta,jopa ihmisistä vieraantuneina.
Mitä tapahtuisi,jos me lakattais suorittamasta ? Hidastettais vähän,oltais itsellemme lempeitä. Lakattaisko me silloin olemasta ? Vai huomattaisko sitten,miten sumussa tämä elämä on suoritettu kaiken taiteen sääntöjen mukaan,kuka meitä on koskaan siitä kiittänyt ???? Ollaanko me koskaan osattu nauttia tästä hetkestä ja kaikesta mitä meillä on tässä ja nyt ?
Mitä jos vaan menisit peilin eteen,katsoisit itseäsi lempeästi ja sanoisit MINÄ RIITÄN !!! antaisit itsellesi luvan olla juuri sellainen kuin olet. Se on vaikeaa,kaiken sen syyllisyyden ja häpeän taakan alla katsoa itseään lempeästi hyväksyen,mutta kokeile!
Tämän vasta lyhyen hoitajan urallani olen nähnyt miten suorituskeskeisyys ja järjetön stressi näkyy ihmisten kehoissa.Olen kokenut toivottomuutta,kun en saa stressin runtelemia kehoja avattua vaikka niin kovasti haluaisin auttaa,en saa vaikka ihminen kävisi montakin kertaa. Olen nähnyt myös sen,kun ihminen on antanut luvan itselleen hengähtää,hyväksynyt sen,että ei enää jaksa,on aika levätä. Silloin tuo stressi on lauennut kehosta,se tuntee hoitaessa selkeästi käsissään. Ennen jäykkä kuin pökkelö keho onkin yhtäkkiä pehmeä ja joustava,päästää mun käteni hoitamaan syvemmältä. Niinkuin stressin piiskaama keho olisi jatkuvasti puolustustilassa,haarniskat pystyssä; älä tule lähemmäs!!
Me ollaan melko lailla vieraannuttu kehoistamme. Meidän keho on hyvin hyvin viisas,se osaa kertoa meille tarpeistaan, mitä kuuluu syödä ja milloin,se kertoo meille milloin on aika levätä,milloin aika liikkua. Jos me ei kuunnella niitä viestejä,huutaa se lujempaa,on kipuja ja särkyjä,paikat on enemmän jumissa. Ja jos se ei muuten tule kuulluksi,sitten viimeistään kuunnellaan,kun tullaan kipeiksi.Kipu on muuttunut sairaudeksi. Keho pakottaa silloin lepäämään,jos et ennemmin tajua….
Kuuntele ja tunnustele sitä kehoasi,mitä se sanoo sulle ja usko myös sitä! Ennenkuin on liian myöhäistä! Päästä vähän tai paljon irti siitä syyllisyydestä ja häpeästä sun kehossasi.anna sille lupa vaan olla. Voitko edes päivän olla piiskaamatta sitä suorituksiin!
Seuraavan kerran kun tulet hoitooni,voisitko siinä antaa kehollesi luvan oikeasti hengähtää,olla vaikka ihan hiljaa ja kuulostella miltä tuntuu,kun mun kädet keskustelee sun kehon kanssa ja auttaa sitä parantamaan itsensä,miltä tuntuu missäkin osassa kehoa. Jos sun on vaikea keskittyä ja rentoutua,laitetaan vaikka kuulokkeet korville ja jotain miellyttävää musiikkia soimaan. Täälä ei tarvitse suorittaa,en minäkään suorita,vaan hoitotapahtuma on aina sinun,minun ja kehosi yhteistyötä.
